Sivut

keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Haton kesäkilpailut 5.6. ja Forestan kesäkilpailut 16.6.


(c) @khtmelody
(c) @khtnidda

Mulla ei yksinkertaisesti löydy nyt yhtään motia kisapostausten kirjoittamiseen, vieläpä kun molemmista kisoista on kulunut jo melkein kuukausi. Yleisesti kertoen näitä nyt kuitenkin kirjoittelen. Haton kesäkilpailuissa piipahdin sinä aikana kun Vipsulla jälleen Järvenpäässä olin vierailulla! Upeat kisaset joihin oli selkeästi panostettu, harmi vaan että tosi moni ilmoittautuneista jätti tulematta. Meininki oli mukavaa ja olipas kerrankin rentouttavaa kun tiesi että pystyi viettämään kisapaikalla koko päivän, ilman että kesken kisojen olisi pitänyt lähteä johonkin.

Kisasin kaikki luokat johon osallistuin Stevellä (videolla ei näy sennujen 30cm aikaluokkaa). Sijoituksia napattiin mukaan vain sennujen aikaluokasta jossa sijoituin 4. eli tässä tapauksessa viimeiseksi, ja kürista 3. sija. 40cm tyyliluokassa Steve yritti väkisinkin lähteä vähän alta, ilmeisesti herran mielestä vauhti oli aivan liian hidas. 60cm aikaluokassa yritin pitkästä aikaa keskittyä vauhtiin enkä niinkään nättiin ratsastukseen. Alkuradasta vauhti näyttääkin ihan ookoolta, mutta 6 esteellä uupumus iski aika puun takaa ja viimeisen esteen jälkeen ihan kaaduin maahan kun en pystyssä jaksanut pysyä :D 5B esteen pudotus johtui aivan tuntemattomista syistä, ilmeisesti mun omat jalat ei olleet yhteistyössä aivojen kanssa ja ne sähläsi omiaan. 

80cm luokassa menin taas perusmeiningillä eli tavoittelin puhdasta rataa mutta eihän siitä sitten loppujenlopuksi mitään tullut :D Aikaluokkien rata oli ihan törkeen pitkä, ja jaksamus ei tahtonut riittää kyllä edes puoliväliin saakka. Ensimmäiset kolme hyppyä näyttää ihan semi kevyiltä mutta loput radasta onkin vaan pelkkää puuskutusta ja tuskaista hikoilua, sekä raipalla kannustusta. Ylpeä silti siitä olen että pääsin ehkä radan vaikeimman esteen eli viimeisen trippelin puhtaana. Olin lähellä luovutusta tuossa kolmanneksi viimeisellä esteellä eli 9A, mutta päätinkin itsepäisesti ratsastaa radan loppuun. Kürista mulla ei ole oikeen mitään sanottavaa, askeleet laahaa maata pitkin kuten aina ja lopetuksesta tuli hätäinen. WE radalla yritin vähän ratsastaa aikaa, mutta kun tälläinen yksityiskohtia rakastava ihminen kun olen niin pitihän sitä vähän Steven luonnettakin noudattaa. Kokonaisuudessaan oikein mukavat kisat, varmasti menisin uudelleenkin! Ratojen kuvauksesta kiitokset Vipsulle!

________________________________


(c) @kht_kultatahti_original


Noniin nyt puristan ne viimeisetkin motivaationrippeet tähän toiseen osuuteen eli Forestan kesäkisoihin. Nämä kisat olivat yhden päivän kisareissu, mukavaa vaihtelua pitkän matkan kisoihin joihin joudun hankkimaan yöpaikat. Matka kävi siis Kouvolaan Steven kanssa Onnibussin saattelemana ja kisapaikalle saavuin sopivan ajoissa, että ehdin muutamat verkkahypytkin ottamaan ja ihmisten kanssa juttelemaan. Nopeasti kisat alkoivatkin ja luokat eteni ripeään tahtiin. Sää ei tällä kertaa meitä suosinut, melkeinpä koko ajan satoi vettä, välillä rajummin ja välillä vain tihuttaen. Ratoihin se ei kuitenkaan vaikuttanut sillä osa esteistä oli sorapohjalla ja osa aika luistamattomalla nurmikolla. Kaksi kaatumista tuli muille kisaajille, toinen soralla ja toinen nurmella. Näissä kisoissa esteet oli kyllä ihan lemppareita, puomit niin värikkäitä ja koiso- sekä sos-tolpat oli hauskat :D

40-50cm tyyliluokassa Steve meni taas ihan pää viidentenä jalkana ja koko ajan olisi pitänyt kovempaa mennä, pidättelyt johti sitten turhautumiseen, ja se purkautuikin sitten pukkeina sekä pään viskomisella. Viides este eli tuo taaimmainen leikkimökin lähellä oleva ohut muurin näköinen (4. kuva) oli jostain syystä ihan hirrrrrmusen pelottava Steven mielestä ja niinpä joka esteluokassa sitä sai aika reippaasti kannustaa eteenpäin että se sen suostui hyppäämään. 50-60cm meni odotuksien mukaan, vauhti tuntui nopealta mutta ilman sijoitusta silti jäätiin. 70-80cm radalla oli tarkoitus puhdas rata hommata, mutta jostain syystä 3A esteellä puomi sitten napsahti alas. 3B-C välillä jouduin ihan raippaan turvautumaan kun ori tuntui vastustelevan seuraavaa hyppyä. Jouduin vaihtamaan nopeasti hetkeksi ohjaskättä, jonka seurauksena Steve nappasikin ohjat melkein irti käsistä. Ehdin ne kuitenkin kunnon otteen saamaan niistä ennen seuraavaa estettä.

80-90cm rata olikin clear round rata jollaiselle en ole ennen tainnut osallistua. Yllätyksekseni rata meni kuin menikin puhtaana läpi! Olin ihan hemmetin yllättynyt vikan esteen jälkeen että ei sieltä tosiaan ollutkaan tullut yhtäkään puomia alas. Kür rata olikin sama kuin Haton kisoissa, mutta tällä kertaa se onnistui paremmin. Kenttä oli melkeinpä mun kotitreenikentän kokoinen ja askeleet oli kerrankin hieman lennokkaammat kuin yleensä. Tämän kür sijoituksen lisäksi Steve sai myös näyttelyistä toisen sijan, ja tietysti 80-90cm radalta clear round ruusukkeen! Kisojen päätyttyä lähdettiin pienellä porukalla Kouvolan keskustaan, osa kangasostoksille ja osa syömään, josta sitten jatkettiin omia teitämme kohti koteja. Nätit ja hauskat kisat ihanalla meiningillä varustettuna, varmasti lähden uudestaankin jos Hipsu tälläiset järkkää! Ratojen kuvauksesta kiitokset Kajolle!

Yritän vielä ennen viikonloppua pusertaa yleisen kuulumispostauksen esille, sillä tiedossa olisi tämän viikon jälkeen hirveesti menoa ja meininkiä josta myös pitäisi kirjoitella. Näillänäkymin neljät kisat, pari kaverivisiittiä sekä ainakin yksi leiri!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti