Sivut

sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Kaksi päivää, kaksi videota

Kaksi päivää videolla. Ensimmäinen on kuvattu 28.2. sunnuntaina ja minun tavallinen työpäiväni täällä Lontoossa, toinen kuvattu heti seuraavana päivänä eli maanantaina kun minulla oli vapaapäivä. Vain vapaapäiväversio sisältää Ultronin kanssa puuhastelua. Valitettavasti olin liian laiska vapaapäivänäni liikkumaan minnekkään talosta, en edes kauppaan jaksanut Topiaksen mukaan lähteä. Ja vaikka lupasinkin että näistä tulisi täyspitkiä niin eihän kummatkaan saavuttaneet edes 10 minuutin rajapyykkiä. Noh, katotaan jos vielä kuvaisin toisenkin my dayn (edellyttäen että tykkäsitte näistä) jolloin ratsastaisin sekä hepan että pyörisin muuallakin kuin omassa sängyssäni. Ja kuvaisinkin vähän laadukkaammin :D Pahoittelen jo näin alkuun kiroilua, jos et usko kestäväsi satunnaisia pahoja sanoja niin videoita ei ole pakko katsoa ! ^.^




Tiivistäen voisin vielä kertoa Ultronin treenistä. Pyörittiin kentällä tehden vähän mitä sattuu, ei ollut varsinaista tehtävää tai asiaa mitä oltaisiin treenattu, eli ihan fiilispohjalta mitä mieleen tuli. Alussa kun keräilin vähän ohjia käteen niin ori pistikin vastaan, ei selvästi ollut pienen lomailun jälkeen yhtään treenituulella :D Paikoitellen keskittyi tosi hyvin ja oikeasti kulki nätisti, laukkatyöskentelyssä voittekin huomata pieniä erimielisyyksiä kuten pään viskomista... ja pystyynnousua, ehheh. Vielä on matkaa yhteiseen säveleen.

Tuo nurmi on muuten tosi hyvä, mutta kostealla säällä se on vähän turhan upottava. Lisäksi ton nurmen pituus on aivan järkyttävän ylikasvanut, ja sen takia näyttää ettei jalat nousisi yhtään maasta, ugh. #firstworldproblems

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti