Sivut

maanantai 30. marraskuuta 2015

Joko saa laulaa joululauluja ?


Huomenna se joulukuu alkaa, mihin tää vuosi on oikein mennyt ? Ja joulukuun alkaminenhan tarkoittaa myös joulukalenterin avaamista ! Tänne blogin puolelle ilmestyy siis kuusi luukkuinen joulukalenteri (1., 5., 10., 15., 20. ja 24. päivä), joka tulee sisältämään ohjeita, videoita, asiatekstiä ja jopa arvonnan. Hihii en malta odottaa että pääsette lukemaan ja katselemaan ♥ Muutama luukku on vielä vaiheessa joten toivotaan että saisin kaikki ajoissa valmiiksi ettei tylsiä luukkuja tarvitsisi lueskella. Luukkujen välissä saattaa myös tulla normaalia blogimateriaalia mikäli multa postattavaa löytyy. 

Viime viikolla täällä kaupungissa pääosin Steven kanssa läheisellä nurmikentällä purettiin energiaa pitkillä laukkapätkillä. Viime viikonloppu sitten vierähtikin mummolassa ja pitkästä aikaa pääsi hepatkin tuulettumaan. Wade sai oman pehmustetun riimun (ostettu Kht Avenuelta) ja tutustui heppajengiin tarhailun kautta. Steven kanssa pöristeltiin menemään esteillä kaarevia teitä pähkäillen ja Waden kanssa käppäiltiin maastossa pelkällä riimulla. 

Käväisinpä myös pitkästä aikaa kangaskaupoilla. Ihan vain tilarin takia. TILARIN ? No kyllä. Tämä tyttö meni ja otti puolivalmiin tilarin valmistukseensa kun kaveri niin nätisti pyysi. Ylemmässä kuvassa olevan ruskean fleecen tosiaan ostin tätä tilari varten ja noh, kyllähän siitä vielä toisen heppasen saa *vinkvink*. Punainen fleece on varattu Steven varusteisiin ja joulujuttuja varten. Molempia tarttui mukaan 0,5 metrin palanen. Tilareiden aloitusta olen aika pitkäänkin pohtinut ja tulin siihen tulokseen että ompelen ensin muutamia myyntihevosia ja jos ne kiinnostavat ihmisiä niin voisin vaikka kerran kuussa ottaa yhden tai pari hevosta ihan tilauksesta. Nyt palaan luukkujen edistämisen pariin, nähdään huomenna !


tiistai 24. marraskuuta 2015

Jyväskylän Moonlit Cup 17.10.



Hupshups näistä kisoista venähtänyt jo reippaasti yli kuukausi. Postauksen tekeminen ei vaan ole innostanut vaikka kuvatkin lojuneet muokattuina tässä tekstittömässä pohjassa. No mutta, nyt otin itseäni niskasta kiinni etten ihan kaikkia yksityiskohtia kisoista unohda, suurin osa nimittäin jo deletoitunut mielestäni joten siksi teksti on hieman tynkä. Kisaviikonloppuhan alkoi jo 16. päivä kun majoittauduin jälleen Joeyn tykö. Tällä kertaa en kuitenkaan yöpynyt yksin vaan asuntoa oli mukana täyttämässä Maikken, Niitti, Kiiapa ja Alisa. Tylsää ei (eikä sen puoleen hiljaistakaan) ollut missään vaiheessa, oli ihana päästä tutustumaan näihin kaikkiin vähän paremmin ♥ 

Kisa-aamu lähti teen ja voileipien voimalla käyntiin, ja ahdettiin itsemme Joeyn äitin autoon kaikkien heppojen ja paikalle vietävien tavaroiden kanssa. Tiivis tunnelma paras tunnelma. Kisapaikalla olikin jo melkein kaikki valmista ja pian aloiteltiinkin ensimmäinen luokka. Luokat eteni suht nopeasti ja hyvin ehti lepuutella jalkojaan kun osallistujia oli ihan pilvin pimein paikalla. Jubailtiin ja chillailtiin keskenämme, kuvailtiin ahkerasti kaikkien suorituksia. Pian ihmiset alkoivatkin hälvetä paikalta kun kello löi 5. Vaikkei viimeisessä ihan huvikseen pidetyssä six bar jumping luokassa ollutkaan paljoa osallistujia niin kyllä ne tytöt vaan pisti taas leuan loksahtelemaan kun pääsivät hirmuisia korkeuksia.

Mielipide kisoista on kyllä ihan 10/10 luokkaa, hyvin organisoidut kisat kauniilla palkinnoilla ja esteillä. Iso plussa megafonista, kuulutuksen kuului hyvin ja puheesta sai helposti selvää. Buffetti oli myös oikein monipuolinen ja herkullinen. Kyllä minä näihin Jyväskylän kisoihin tulen mielelläni aina uudestaan, nää tyypit osaa niin upeita kisoja järkätä. Kiitokset siis Kht Muuwi, Kht Narit sekä Vaellustalli Aphé kun sai taas kirmailla muiden samanlaisten joukossa oikein iloisin mielin !


Sitten omiin suorituksiin. Kisaheppojen virkaa tällä kertaa toimittivat Mona sekä John. Osallistuin 20 - 40cm tyyliluokkaan, 50 - 60cm aikaluokkaan, Moonlit Championshipiin (70 - 80cm, aika) sekä Improküriin. Voitte katsoa videot kaikista radoista alempaa. Tyyliluokan ratsastin Monalla ja siitä jäi todella hyvä fiilis, hypyt ja vaihdot onnistui tosi mukavasti. Pari pientä edittiä silti tekisin, ensimmäiseltä toiselle esteelle kaarrettaessa olisi pitänyt tehdä laukanvaihto vasta kunnon suoristuksen jälkeen tai esteen päällä. Trippelin ja viimeisen esteen väliin lähdin liian innokkaasti pidentämään askelta joten sekin näytti hieman hölmöltä.  Sijoitusta ei kuitenkaan tullut, pisteytys oli raakaa ja peli tiukkaa, ihan oikeille ihmisille voitot kyllä meni !

Seuraavasta aikaluokasta ei sitten puhutakaan, osallistun muutenkin näihin aikaluokkiin ihan vain hauskanpitomielessä kun ei mulla niissä ole mitään saumaa sijoittua. Tekisi mieli vain sensuroida tuo 2A+B sarja koko videolta, mitä mun jalat heiluu ihan holtittomasti omiaan. Moonlit Championshipiinkin osallistuin ihan kokeilumielessä ja tavoitteena oli vain saada puhdas rata. Noh, suunnitelmat meni plörinäksi tietenkin heti ensimmäisen luokan aikana jo koska huomasin tämäm jumalattoman tappotrippelin olemassaolon :D Päätinpä siis viimeisellä askeleella ennen hppyä vaan rymistellä läpi tuhlaamatta voimia, mutta ei sekään enää auttanut vaan minimaalinen hipaisu viimeisen esteen toiselle puomille oli liikaa ja sekin meni sitten tippumaan :D

Improküristä nappasin siispä ainoan sijoitukseni kisoista. En ollut ennen improküriä ratsastanut joten lievästi sanoen jännitti hiukan.  Lähtölistoilla luki biisit jo valmiiksi joten ehdin sen kuunnella kerran ennen mainintaa ettei biisejä tule kuunnella etukäteen. Ja luojan kiitos ehdin kuunnella sen, en nimittäin ollut kuullut koko biisistä. Ja hyihyi askeleet oli taas jotain mitä ei olisi pitänyt olla. Liian pientä ja huolimatonta sepailua, jalat ei nousseet yhtään maasta ja nilkat ei taipuneet. Sain kommenttia kauniista piruestista mutta ei tuo minun mielestä kaunista ollut nähnytkään kun jalat suurinpiirtein laahasivat hiekkaa :D Noh, hyvä että tuomarit tykkäsivät. Alemmista kuvista kiitos Kiiapa, Joey ja Alisa, ratojen kuvauksesta kiitos Maikkenille !





torstai 12. marraskuuta 2015

Ompelua ja uusi asukas

Pienen pieni postaustauko ei menoa haittaa. Vaikka mitä on tapahtunut ja olen jopa saanut pitkään suunnitelmissa olleen hepan lähes valmiiksi ! Minä.. ompelemassa hevosta ? Huhhuh ja lehmät lentää. Niin siinä vaan pääsi käymään että varastossa ollut kangas houkutteli liikaa ja päästin surkeat kaavanpiirtokykyni valloilleen (ystävien avustuksella, ilman sitä ei olisi selvitty). Vielä en paljasta hevosesta enempää tietoja tai parempaa kuvaa, siltä puuttuu vielä merkki päästä jonka jälkeen se on valmis. Rodun pystytte varmaan arvaamaan kuvien perusteella ^.^


Tallin on myös jälleen saanut uuden asukkaan, hannoverori Waden ! Tälläinen ihanuus tupsahti siis Joeyn kätösistä minulle ♥ Vaikka olenkin vain yhden kerran ehtinyt orilla kunnolla ratsastamaan niin olen kyllä ihan in love, hyvä tuntuma suuhun ja kaula auttaa kummasti pyöreän laukan ja tahdikkaan kootun ravin saamisessa. Sunnuntaina olis tarkoitus käydä Kht Kultakavionponitallin kisoissa muutamassa luokassa kokeilemassa hänen sekä Johnin että Steven kanssa, mukaan lähtee myös tuo mysteeriheppanen mikäli sen saan valmiiksi ennen sunnuntaita.


Ylempänä olevat kuvat ovat Kht Sumusuon halloween-kisoista jossa viiletettiin menemään Johnin ja Steven kanssa, muutamat sijoitukset kouluradoilta sekä näyttelyistä napattiin mukaamme. Yritän ensi postaukseksi tunkea jo kuukauden takaiset Jyväskylän kisat, niiden kirjoittaminen on jostian syystä vain tuntunut niin ylitsepääsemättömän vaikealta. Uusi bannerikin pitäisi väsätä, tuo nykyinen kun on hiukan tylsähkö.